Mustat kivet

Musta on ollut jo pitkään suosituin väri hautakivissä. Pidämme varastossamme aina kahta kotimaista, mustaa kivilajia. Varpaisjärven musta on näistä kahdesta tasaisempi ja tummempi, ja eniten käytetty. Korpilahden musta on sen sijaan aavistus “harmaampi” musta. Hyvä valinta, jos ei haeta mahdollisimman tummaa sävyä hautakiveen.

Kummatkin kivilajit ovat työstettävissä eri muotoihin ja niihin sopivat lukuisat pintakäsittelyvaihtoehdot.

Suosituin pintakäsittely on kiiltävä hionta, joka antaa tumman, kiiltävän ja helppohoitoisen pinnan hautakivelle. Mattahionnalla taas saa utuisen, vaaleamman sävyn kiveen. Ja hautakiven sivujen louhinta taas antaa luonnollista, rosoista vaikutelmaa kokonaisuuteen.

Alla on muutamia esimerkkejä valmistamistamme mustista hautakivistä. Mallit ovat vapaasti muokattavissa, tai voitte suunnitella kanssamme täysin uniikin kokonaisuuden.

  • Musta 1

    Tämä hautakivimalli sopii erinomaisesti etenkin hautausmaiden vanhoille alueille. Ja heille, jotka pitävät historian havinasta. Korkeuden vuoksi tekstit saadaan hyvän matkan päähän maan pinnasta, eivätkä ne siksi peity lumen alle tai kukkien taakse.

    Koko: 65 x 140
    Kivi: Korpilahden musta, etupinta ja sivut mattahiottu – tausta sahattu
    Teksti: Kaiverrettu ja maalattu harmaalla

    Hinta peruskivelle alkaen 2479€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3026€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

    Koristeet: Risti kaiverrettu ja maalattu harmaalla

    Hinta alkaen 1910 €

  • Musta 2

    Tämä hautakivimalli on yksinkertaisen tyylikäs. Sivujen louhinta tuo rosoisuutta ja
    luonnollisuutta mukaan tasasävyiseen kiveen ja kiven sisään tehty kynttiläpaikka antaa
    muistokynttilän palaa rajummassakin Suomen säässä.

    Koko: 90 x 65
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta hiottu – sivut louhittu
    Teksti: Kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Kynttiläluukku ristillä

    Hinta peruskivelle alkaen 2127€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3121€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 4

    Harmoninen kaareva kivimalli, jota koristaa kiven sisään tehty nykyaikainen kynttiläpaikka sekä enkeli. Enkelin tilalle löytyy tarvittaessa useita vaihtoehtoja, tai koristeen voi jättää kokonaisuudesta poiskin.

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta ja sivut hiottu
    Teksti: Sukunimi pronssia, etunimet kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Kynttiläluukku ristillä ja pieni pronssienkeli

    Hinta peruskivelle alkaen 1610€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3293€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 5

    Uurnahaudalle sopiva kaunis hautakivi, jonka yksityiskohtana toimii kivinen pikkulintu. Tyylikäs harmaan sävymaailma teksteissä ja ristissä on erinomainen vaihtoehto perinteiselle lehtikultaukselle. Malli sopii myös arkkuhautapaikalle, kun kokoa hieman suurentaa.

    Koko: 50 x 70
    Kivi: Korpilahden musta, etupinta hiottu – sivut louhittu
    Teksti: Kaiverrettu ja maalattu harmaalla
    Koristeet: maalattu pronssiristi ja kivinen lintu pesässään

    Hinta peruskivelle alkaen 1367€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2114€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 6

    Utuinen, rauhallinen hautakivimalli. Kiven etupinta ja päällinen on mattahiottu, jolloin kivi on mustan sijaan kauniin tuhkanharmaa.

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta ja päällys mattahiottu – sivut louhittu
    Teksti: Kaiverrettu ja maalattu harmaalla
    Koristeet: Kynttiläluukku ilman koristetta

    Hinta peruskivelle alkaen 1610€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2833€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 7

    Tämä hautakivimalli on moderni versio kaarevasta kivestä. Ylös nostettu kynttiläpaikka valaisee runsaammassakin lumihangessa ja näkyy kauas. Vaikka hautaan aikanaan tulisi muun sukunimen omaavia henkilöitä, on tekstinasettelu edelleen tasapainoinen ja toimiva.

    Koko: 80 x 70
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta ja sivut hiottu
    Teksti: Sukunimi kromattua pronssia, etunimet kaiverrettu ja maalattu hopealla
    Koristeet: Kromattu kynttiläluukku kielolla

    Hinta peruskivelle alkaen 1713€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3449€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 9

    Kaunis pystymallinen kivi, jonka idea on kotimaisessa pronssienkelissä. Tässä esimerkissä nimet on aseteltu kahteen palstaan. mutta kokonaisuus on oikein kaunis myös yhdelle palstalla. Malli sopii niin uurna- kuin arkkuhaudoillekin.

    Koko: 60 x 80
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta hiottu – sivut louhittu
    Teksti: Kaiverrettu ja maalattu harmaalla
    Koristeet: Polvistunut enkeli ”kolossaan”

    Hinta peruskivelle alkaen 1746€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2256€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 10

    Tyylikäs esimerkki kahden suvun hautakivestä. Keskelle aseteltu kynttiläpaikka toimii tilanjakajana ja valaisee vainajien nimitiedot tasapuolisesti. Esimerkin kivikoko on sopiva kahden vierekkäisen arkkuhautapaikan haudalle tai sitä leveämmälle haudalle.

    Koko: 140 x 70
    Kivi: Korpilahden musta, etupinta ja sivut hiottu
    Teksti: Sukunimet pronssia, etunimet kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Kynttiläluukku ristillä, pronssivarpunen

    Hinta peruskivelle alkaen 2780€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 5034€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 3

    Koko: 40×60
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta hiottu ja sivut sahattu
    Teksti: Kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Pronssienkeli ja risti

    Hinta peruskivelle alkaen 1167€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1531€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Lisäkivi 1

    Koko: 60 x 110
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta ja sivut mattahiottu
    Teksti: Kaiverrettu ja maalattu
    Koristeet: Risti kaiverrettu ja maalattu

    Hinta peruskivelle alkaen 1608€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2399€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 8

    Koko: 70×70
    Kivi: Varpaisjärven musta, etupinta hiottu ja sivut louhittu
    Teksti: Kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Viuhkapääsky, pronssia

    Hinta peruskivelle alkaen 1755€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2018€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 11

    Koko: 110 x 80
    Kivi: Musta,  etupinta mattahiottu ja sivut louhittu
    Teksti: Kaiverrettu ja maalattu
    Koristeet: Uniikki risti, kaiverrettu ja maalattu. Varpunen pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 2667€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2997€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 12

    Koko: 50×70
    Kivi: Musta,  etupinta ja sivut hiottu
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu
    Koristeet: Lyhty, pronssia

    Hinta peruskivelle alkaen 1391€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1919€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 13

    Koko: 90×80
    Kivi: Musta,  etupinta ja sivut hiottu
    Teksti: Sukunimi pronssia, etunimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukut. Pääskyset, pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 2219€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 4980€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 14

    Koko: 60×80
    Kivi: Musta,  etupinta hiottu ja sivut louhittu
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Reunalla istuva poikaenkeli.

    Hinta peruskivelle alkaen 1591€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1899€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 15

    Koko: 80×70
    Kivi: Musta,  etupinta hiottu ja sivut louhittu
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Kynttiläluukku. Varpuset, pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 1721€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3095€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 16

    Koko: 60×70
    Kivi: Musta,  etupinta hiottu ja sivut louhittu
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta peruskivelle alkaen 1639€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2526€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 17

    Koko: 70 x 70
    Kivi: Musta, kiven etupinta ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia, etunimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti, pronssia

    Hinta peruskivelle alkaen 1606€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2582€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 18

    Koko: 110 x 60
    Kivi: Musta, kiven etupinta ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia. Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Risti pronssia. Perhosia pronssisina ja kaiverrettuina.

    Hinta peruskivelle alkaen 2180€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3566€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 20

    Koko: 60 x 110
    Kivi: Musta, kiven etupinta hioyyu ja sivut louhittu.
    Teksti: Sukunimi kromattua pronssia. Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti, pronssia. Ruusukoriste, kaiverrettu.

    Hinta peruskivelle alkaen 1987€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2705€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 21

    Koko: 80×60
    Kivi: Muat, kiven etupinta hiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta peruskivelle alkaen 1591€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2491€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 22

    Koko: 60 x 80
    Kivi: Musta, etusivu ja sivut hiottu
    Teksti: Sukunimi kromattua pronssia. Etunimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti, pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 1319€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2182€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 23

    Koko: 70 x 120
    Kivi: Musta, etusivu ja sivut mattahiottu
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti, pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 2219€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2938€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 24

    Koko: 80 x 90
    Kivi: Musta, etusivu ja sivut hiottu. Pilareiden sisäsivut hakattu.
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet pronssilaatalla.
    Koristeet: Risti, pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 2226€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3564€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 25

    Koko: 30 x 60
    Kivi: Musta, etusivu hiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu
    Koristeet: Uniikki miekkakoriste.

    Hinta peruskivelle alkaen 1094€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2464€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 26

    Koko: 70 x 80
    Kivi: Musta. Etupinta ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet ja muistolause kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku. Enkeli, pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 1713€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3407€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 27

    Koko: 55 x 120
    Kivi: Musta.  Etupinta hiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Risti kaiverrettu ja kullattu.

    Hinta peruskivelle alkaen 2307€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2469€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 28

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Musta. Etupinta mattahiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku. Perhoset kromattua pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 1591€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2723€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 29

    Koko: 50 x 60
    Kivi: Musta. Etupinta ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kiven sivuille jatkuva köynnöskuvio, kaiverrettu ja kullattu.

    Hinta peruskivelle alkaen 1346€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2008€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 30

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Tähkät ja risti pronssia.

    Hinta peruskivelle alkaen 1319€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2238€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 31

    Koko: 60 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut mattahiottu.
    Teksti: Nimet tummaa pronssia.
    Koristeet: Kynttilalyhty. Syvennys uniikilla kaiverruksella.

    Hinta peruskivelle alkaen 1353€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3397€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 32

    Koko: 70 x 100
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kynttilalyhty. Pronssiristi.

    Hinta peruskivelle alkaen 2594€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3830€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Lisäkivi 3

    Koko: 70x 80
    Kivi: Musta. Etusivu hiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet:

    Hinta peruskivelle alkaen 1721€: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1816€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 33

    Koko: 70x 80
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2199€ (sis. alv 24%) Kokonaisuus tilattavissa verkkokaupasta “Särkynyt Sydän”

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 34

    Koko: 80 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Risti, pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1422€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1905€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Savon Helmi 8

    Koko: 80 x 70
    Kivi: Savon Helmi. Nimikiven etusivu ja sivut hiottu. Pilarin etusivu sahattu ja sivut louhittu
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Enkeli, pronssia.

    Hinta: Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2378€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 35

    Koko: 60 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu hiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1226€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2502€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 36

    Koko: 70 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi kromattua pronssia. Etunimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti kromattua pronssia. Enkelit kromattua pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1516€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2719€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 37

    Koko: 70 x 100
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu. Pilarin etusivu sahattu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 2005€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3350€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 38

    Koko: 120 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia, etunimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Risti pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 2425€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3358€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 39

    Koko: 70 x 70
    Kivi: Musta. Kohosydän hiotulla pinnalla. Sivut louhittu,
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Risti pronssia. Enkeli pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1983€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2400€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 40

    Koko: 90 x 55
    Kivi: Musta. Etusivu hiottu. Sivut louhittu,
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku. Pääskyset pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1628€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2543€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 41

    Koko: 60 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Uniikki koriste, kaiverrettu ja kullattu.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1226€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1792€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 42

    Koko: 55 x 120
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi pronssia, etunimet pronssilaatalla.
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1904€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3838€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 43

    Koko: 50 x 80
    Kivi: Musta. Etusivu hiottu ja sivut sahattu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Ristit kaiverrettu ja kullattu.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1508€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1755€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 45

    Koko: 90 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku. Varpuset pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1704€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3346€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 47

    Koko: 60 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: .Risti kaiverrettu ja maalattu.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1326€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1683€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 48

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut mattahiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Enkeli, pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1610€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2695€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 49

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu hiottu ja sivut louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Puu ornamentti kullattuna..

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1591€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1899€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 50

    Koko: 50 x 80
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kromattu kynttiläluukku ja joutsenet..

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1508€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3188€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 51

    Koko: 80 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut mattahiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Perhoset pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1610€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2184€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 51

    Koko: 70 x 100

    Kivi: Etusivu mattahiottu ja sivut sahattu
    Teksti: Sukunimi pronssia. Etunimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Pääskynen pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 2211€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2955€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 52

    Koko: 70 x 80
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku. Perhoset pronssia. Sydän ornamentti pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1507€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3336€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 53

    Koko: 50 x 80
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku omassa kivessään. Risti pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1600€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3246€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 54

    Koko: 100 x 70
    Kivi: Musta Etupinta ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 2211€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3584€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 55

    Koko: 110 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Risti kaiverrettu ja kullattu.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1799€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2329€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 56

    Koko: 30 x 60
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu. Päältä louhittu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti kaiverrettu ja maalattu.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1094€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 1161€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 57

    Koko: 50 x 70
    Kivi: Musta. Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Sukunimi kromattua pronssia Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Kynttiläluukku.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1426€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 3080€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 59

    Koko: 90 x 70
    Kivi:  Musta.  Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja kullattu.
    Koristeet: Joutsenet pronssia.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 2105€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2768€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.

  • Musta 60

    Koko: 50 x 80
    Kivi:  Musta.  Etusivu ja sivut hiottu.
    Teksti: Nimet kaiverrettu ja maalattu.
    Koristeet: Risti kaiverrettu ja maalattu.

    Hinta: Hinta peruskivelle alkaen 1553€. Hinta kuvan kokonaisuudelle: 2078€ (sis. alv 24%)

    Malli muokattavissa kaikkiin kokoihin ja väreihin.